Joukko roolipelaajia on kumartunut valoisan pöydän äärelle keskittyneenä peliin.

Miten Suomen roolipeliseura ry perustettiin 5 vuotta sitten – ensimmäinen puheenjohtaja muistelee

Ensimmäisessä Alfaconissa Otavan Opistolla vuonna 2016 keskusteltiin kiihkeästi pitkälle yöhön siitä, minkälaisen skeneaktiiveja tukevan järjestön suomalainen ropeskene tarvitsisi. 

Vanha mainoskuva jossa esitellään SRS:n projekteja
Tällaisilla mainoksilla roolipeliskenen huomiota heräteltiin aivan alussa.

Vuoden 2017 tammikuussa Pelilauta-foorumin sulkemisilmoituksesta inspiroituneena silloinen Roolipelitiedotuksen päätoimittaja Sami Koponen aloitti sähköpostiketjun kiinnostusta osoittaneiden kesken. Taustalla oli tarve löytää vapaaehtoisia hyödyllisiksi nähtyihin projekteihin, kuten Peliseuranhakuun, Forge & Illusion -sivuston ylläpitämiseen ja Roolipelitiedotukseen. 

Keskusteluun kutsuttiin myös muita aiheesta kiinnostuneeksi tiedettyjä, kuten ei-digitaalisten pelijärjestöjen tilanteesta opinnäytetyön tehnyt Pauli Hulkkonen. Yhdessä alettiin pohtia, mitä käytännössä pitäisi tehdä, että järjestö saataisiin pystyyn. Pohdittiin aiempien valtakunnallisten roolipelijärjestöjen historiaa, skenen tilaa ja käytännön yhdistyslakia. 

Näillä sanoilla Suomen roolipeliseura ry:n perustamistyö julkistettiin koko harrastuskentälle 10.4.2017:

Skenessä on vuosien saatossa aina ajoittain pohdiskeltu valtakunnallisen roolipeliyhdistyksen perustamista. Nyt Pelilaudan sulkemisen myötä keskustelu heräsi jälleen ja joukko skeneaktiiveja päätti että nyt on aika siirtyä sanoista tekoihin ja kerätä kokoon kaikki kiinnostuneet.

Moni tekee arvokasta vapaaehtoistyötä roolipeliharrastuksen hyväksi, mutta työtaakka voi välillä käydä yksin raskaaksi ja saman projektin pyörittäminen vuodesta toiseen saattaa kyllästyttää. Toisaalta monella voi olla hyviä ideoita ja intoa tehdä jotain uutta tai auttaa muita, mutta yksin on vaikea päästä asiassa liikkeille. Yhteistyö ja organisoituminen voisivat auttaa tällaisissa tilanteissa.

Näiltä pohjin siis laukaistaan koodinimi SRS eli Suomen roolipeliseura, jonka sääntö- ja toimintasuunnitelmaluonnokset lähtevät nyt koko skenen kommentoitavaksi! Tervetuloa mukaan tekemään koko Suomelle parempaa roolipelaamista!

(Ps. Joo, olemme tietoisia siitä että tuo viimeinen kuulostaa kuntavaalimainokselta, mutta kyllä me ihan tosissaan ollaan! 😉 )

Joukkoon liittyi paljon uusia kiinnostuneita tekijöitä, mutta osaa projektin onnistumismahdollisuudet epäilyttivätkin. Perustamishankkeen herättämästä keskustelusta kertoo myös viestin alkuun pian tehty lisäys: 

EDIT: toim. huom. tämä ei ole kattojärjestöprojekti. 🙂

Ennen perustamiskokousta keskustelu kävi siis kuumana! Eero Tuovisen ja Ruska Soanjärven johdolla laadittuja alustavia sääntö- ja toimintasuunnitelmaluonnoksia viilattiin tarkkaan ja seuran tarkoituksesta keskusteltiin monelta kantilta. Vaikka seuraa valmisteltiin huolellisesti pienemmällä porukalla, kaikki ideat käytettiin myös vapaasti kaikkien kiinnostuneiden kommentoitavina. Kutsu perustamiskokoukseen oli kaikille avoin ja sitä levitettiin muunmuassa Roolipelitiedotuksen ja Nörttitytöt -blogin kautta.  

Kuvassa SRS:n ensimmäinen logo jossa on vain teksti "SRS Suomen roolipeliseura" ja nykyinen tunnus, jossa on tyylitelty tunnuskuva jossa kilven päällä avattu kirja ja noppa sekä kuvatunnuksen vieressä teksti Suomen roolipeliseura
Seuran ensimmäinen ja nykyinen tunnus. Jutun lopusta voit kurkata kuinka ilahtuneena uusi tunnus otettiin myös seuran ulkopuolella vastaan. 😉

Perustamiskokous ja yhdistyksen ensimmäinen vuosikokous järjestettiin 2.-4.2017 Sonkajärvellä. Kokonaisen viikonlopun käyttämisen uuden yhdistyksen ideoimiseen mahdollisti Eero Tuovinen, joka tarjosi seuran käyttöön sukunsa Petäyskylän ylätalon veloituksetta ja lisäksi koordinoi maittavan ruokahuollon.

Kokous kesti pöytäkirjan mukaan taukoineen yhteensä 8h ja 28 minuuttia. Osallistujia oli yhteensä 13, joista viisi etäyhteyden kautta ja moni toimijoista tapasi tuona viikonloppuna ensimmäistä kertaa kasvokkain, vaikka keskustelua oli käyty tässä vaiheessa kohta puoli vuotta. Kokouksessa äänestettiin monista sääntökohdista ja toimintasuunnitelman yksityiskohdista. 

Kokousseurue oli sen verran innokasta väkeä, että luottamushenkilöiden pesteistä päästiin äänestämään. Ensimmäisen toimikauden puheenjohtajaksi valittiin Ruska Soanjärvi ja varapuheenjohtajaksi Pauli Hulkkonen, molemmat vaaleilla. Vastaehdokkaina olivat seurahanketta niinikään eteenpäin ahkeroineet Eero Tuovinen ja Sami Koponen. Seuraa haluttiin johtamaan työpari yksivaltijaan sijaan, joten puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valitaan molemmat erikseen vuosikokouksessa.

Perustamisjuhlintaa Sonkajärvellä 3.6.2017.

Ensimmäisiksi hallituksen jäseniksi valittiin Toni Åman, Arttu Hanska ja Mihkal Jouste. Varajäseniksi valittiin Perttu Vedenoja ja Teja Rönni.  Toni toimii edelleen seuran rahastonhoitajana ja Arttu verkkovastaavana. Seuran kuvatunnus ja nykyään käytössämme oleva tunnus on Pertun käsialaa. Pauli on tämän vuoden puheenjohtaja ja Ruska on mukana hallituksen varajäsenenä. 

Tiukan väännön päätteeksi suunnattiin saunaan, jossa visiointi jatkui pitkälle yöhön. Reilun kuukauden päästä Ropeconissa 2017 seuralla oli ständi pystyssä ja verkostoituminen harrastuksen aktiiveihin kovassa vauhdissa. 

SRS oli alusta asti yhtä kuin projektinsa. Seuran ensimmäisellä työlistalla olevat projektit olivat Foorumi, Roolipelitiedotus, Harrastuksen esittely (Peliä pyynnöstä), Peliseuran välitys, “pelikirjastohanke “Forge&Illusio (Roolipelikirjasto), Acon 2018 eli nykyinen Alfacon, sekä Verkostoitumishanke. 

Ropeconissa 2018 seura palkittiin Vuoden pelitekona. Tunnustus tuli projektien työstä ja skenen yhteentuomisesta – eli juuri siitä, mitä lähdettiin

Pauli, Toni ja Noona vastaanottamassa Vuoden peliteko 2018 palkintoa Ropeconissa

tekemään. Se oli ylpeä hetki!

 

Nyt vuonna 2021 seuran omia projekteja on yhteensä 10 ja lisäksi meillä on 4 yhteistyöprojektia. Seuraa kaavailtiin nimenomaan niinsanottujen skeneaktiivien järjestöksi ja se näkyy myös jäsenistössä – jäseniä on tätä kirjoittaessa 50 ja lähes jokainen on ilmoittautunut liittyessään myös aktiivi-listalle kuullakseen vapaaehtoistehtävistä ja projektien avoimista pesteistä. Jos seuran Discord-serverin aktiivi-listalla pyörii yli 40 käyttäjää, joista suurin osa on jäseniä. 

Projekteja on valmistunut ja kuopattu ja uusia aloitettu. Byrokratiaa ja viestintää on kehitetty. Hallituskokoonpano on kasvanut. Monet vastuuhenkilöt ovat vaihtuneet niin hallituksessa kuin projekteissakin, mikä on ilahduttava osoitus siitä, mitä varten seura perustettiinkin: luomaan pysyvyyttä ja tukea harrastuksen arvokkaalle vapaaehtoistyölle.

Viisi vuotta on yhtä aikaa lyhyt ja pitkä aika. Paljon on tehty, mutta paljon on vielä edessä. Päätänkin tämän muistelon lainaamalla itseäni matkan alusta kirjoittaessani toukokuussa 2017 Nörttitytöt -blogiin otsikolla “5 syytä miksi tarvitsen valtakunnallisen roolipeliseuran”:

Tärkein hyöty, jonka itselleni seurasta näen on verkostoitumisen mahdollistaminen omaa pelipöytää kauemmas kurkottavien kiinnostuneiden ja Suomen roolipeliskenelle jo nyt tärkeitä projekteja tekevien kanssa. — SRS haluaa yhdistää skeneaktiiveja niin pöytäroolipeli- kuin larpskenestä sekä kaikista muistakin roolipelaamisen muodoista.

Kiitos näistä viidestä vuodesta ja jatketaan tärkeää työtä yhdessä!

Ps. Seuran väsymätön työ roolipeliharrastajien luovuuden tukemiseksi on näkynyt jopa tunnuksen inspiroimana fanitaiteena, kuten alla näkyy. Kiitos näistä siis Niilo, Miska ja Jarno Roolipelaajien Suomi Facebook-ryhmästä. 😉

Jutun kirjoitti Ruska Soanjärvi, Suomen roolipeliseura ry:n 2017-2019 puheenjohtaja ja perustajajäsen. 

 

Seura juhlistaa 5-vuotista taivaltaan livemiitillä Tampereella!

Tervetuloa Suomen roolipeliseuran 5-vuotis miittiin sunnuntaina 5.6.!
Tapahtumapaikkana toimii Roberts Café (Hämeenkatu 4) Stockmannilla. Kellonaika juhlinnalla on klo 14-18. Tapahtuma on kaikille jäsenille ja SRS:n toiminnasta kiinnostuneille avoin. Tarjolla pikkupurtavaa ja juotavaa. Tapahtuma on päihteetön.
HUOM! Aikaisemmasta poiketen miitti on siis kahvilassa, ei Sorsapuistossa, koska kristallipallojemme arvion mukaan sääjumalat eivät ole huomenna suosiollisia!
Tervetuloa!

Varapuheenjohtajan vuodenvaihdepuhe

 

Moikka!

Minä olen Jukka Hiltunen ja toimin vuonna 2021 Suomen roolipeliseuran varapuheenjohtajana. Mennyt vuosi oli omalta osaltani varsinaista hämmennyksen aikaa. Monikaan asia ei mennyt odotetulla tavalla, ja positiivisiakin käänteitä varjosti vähintään epävarmuus. Epävakaa pandemiatilanne jatkui ja sillä oli vaikutuksensa Suomen roolipeliskeneen; suurimmat roolipeliconit pidettiin tänäkin vuonna etänä ja osa jätettiin järjestämättä kokonaan. Näiden etäconien jatkumossa oli väkisin nähtävissä määrätynlaista etäväsymystä. Mikä vuonna 2020 otettiin uutena erilaisena tapana conittaa vastaan, ei enää tänä vuonna herättänyt yhtä paljon intoa. Näin ollen SRS ry:n oma Alfacon päätti siirtyä vuoteen 2022.

Seura ei itsekään säästynyt takapakeilta, mutta iloisiakin uutisia saatiin julistaa. Noppatuuri siirtyi SRS ry:n projektiksi ja Roolipelikirjaston uudistusprojekti sai uusia tuulia alleen. Lisäksi suomalaiselle roolipelaamiselle vuosi oli pääasiassa kohtalaisen hyvä; etäpelaaminen jatkui innokkaana, useat tekivät paluun lähipeleihin ja larppeja onnistuttiin jälleen järjestämään. Roolipelaaminen sai lisää toivottua näkyvyyttä niin kotimaassa kuin maailmalla, ja uusia suomalaisia roolipelejä julkaistiin useampi.

Näistä huolimatta päällimmäisenä mielessäni leijuu mietteet siitä, mitä seura olisi voinut tehdä toisin. Tätä sopii miettiä loisteliaimpinakin vuosina. Kehityskohdat eivät ole jääneet käsittelemättä seuran aktiivien kesken ja siksi luotan vahvasti siihen, että Suomen roolipeliseura on vuonna 2022 hyvissä käsissä. Se mitä tulevan pitää, sitä emme voi varsinkaan näinä epävakaina aikoina tietää, mutta me voimme aina tukeutua toisiimme ja katsoa asioita yhdessä eteenpäin. Ei pidä vähätellä yhteisön tarjoamaa voimaa.

Opin nimittäin tältä menneeltä vuodelta sen, että vaikeiden tilanteiden ylitsepääseminen vaatii luottamusta; luottamusta niin itseemme kuin heihin, jotka voivat meitä auttaa. Ilman luottamusta emme usko itseemme, emmekä kykene ottamaan apua vastaan, taikka valjastamaan sitä niin, että se oikeasti helpottaa meitä pääsemään tuon tilanteen yli.

Suomen roolipeliseura kutsuukin nyt innokkaita tarttumaan haasteeseen ja luottamaan oman roolipeliskeneä palvelevan projekti-ideansa seuran huomaan. Tehdään vuodesta 2022 luottamuksen vuosi ja viedään Suomen roolipeliskene yhdessä seuraavalle tasolle!

Onnellista uutta vuotta 2022! Olkoon se täynnä onnistumisia ja menestystä!