Vuosikokouksen satoa

Vuosikokous on pidetty ja valinnat tehty!

Ensi vuonna Suomen roolipeliseura ry:n puheenjohtajana toimii Ruska Soanjärvi ja varapuheenjohtajana Sami Kyllönen. Hallituksen jäseniksi valittiin Toni Åman ja Lauri Sankari. Hallituksen varajäseninä toimivat Kari Perho, Crystal Nylund ja Jukka Hiltunen.

Myös vuoden 2023 toimintasuunnitelma vahvistettiin ja se näyttää tältä: Toimintasuunnitelma 2023 (PDF)

Uusi hallitus tarvitsee tuekseen varmasti vielä muutamia toimihenkilöitä, joten niihin pesteihin haetaan väkeä vielä alkuvuodesta kunhan hallitus järjestäytyy ja suunnittelee toimintansa. Jos olet kiinnostunut yhdistyksen pesteistä, voit jo nyt kysellä niistä seuran Discordissa tai lähettämällä sähköpostia hallitukselle.

Vuosikokous lähestyy!

Seuran vuosikokouksessa valitaan aina tulevan vuoden hallitus ja sen työtä johtavat puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Näihin pesteihin voi ilmoittautua kuka tahansa, jonka mielestä seuran työ on tärkeää ja joka haluaa sitä edistää ja kehittää. Erityisesti jos ensi vuoden toimintasuunnitelman painopisteet (vuonna 2023 mm. yhteisöllisyys ja yhdenvertaisuus) tuntuvat merkityksellisiltä, kannattaa lähteä mukaan hallitukseen!

Yhdistyksen toiminta oli vuonna 2018 muidenkin mielestä tärkeää, sillä saimme Vuoden peliteko -palkinnon Ropeconissa!

Ehdolle hallitukseen, varapuheenjohtajaksi tai puheenjohtajaksi voi asettua ilmoittamalla halukkuudestaan paikan päällä tai etäyhteydellä kokouksessa. Jos tiedät jo nyt haluavasi asettua ehdolle, voit ilmoittaa asiasta sähköpostitse hallitukselle (hallitus[at]suomenroolipeliseura.fi) – liitä mukaan tieto siitä mihin tehtävään haet ja halutessasi muutaman lauseen esittely itsestäsi. Sähköpostilla ilmoittamalla voit asettua ehdolle vaikka et pääsisi kokoukseen itse paikalle, tällöin kannattaa tietysti kirjoittaa hyvä esittely itsestäsi jotta voimme esitellä sinut kokouksessa jäsenille! Jos kokouksessa ehdolle asettuneita on enemmän kuin pestejä, seuran jäsenet äänestävät ketkä ehdokkaista valitaan tehtävään.

Ehdolle asettuneiden on hyvä valmistautua esittelemään itsensä lyhyesti kokouksessa ja kertoa esimerkiksi, minkälaisia asioita seuran toiminnassa haluaisi tehdä tai onko mielessä jotain mitä haluaisit kehittää paremmaksi. Mikään työpaikkahaastattelu tämä ei kuitenkaan ole, eikä luottamustoimeen lähtevän tarvitse etukäteen tietää tarkalleen miten kaikki yhdistyksessä toimii – vanhan hallituksen toimijat opastavat kyllä sitten alkuun! Alla olevasta linkistä pääset lukemaan tarkemmin, minkälaisia pestejä seuran hallituksessa on ja lisää tietoa saat tietenkin suoraan hallitukselta!

  • Lue minkälaisia pestejä seurassa on täältä!
  • Vuosikokouksen ja mökkiviikonlopun kutsu ja ilmoittautumisohjeet täällä.
  • Keskustelua seuran toiminnasta ja vuosikokouksesta seuran Discord-yhteisössä.

Pestien kuvaukset

Uusien ja uteliaiden ilta torstaina 29.9. kello 18-19 Discordissa

Terrrrrrrrvetuloa tähän matalan kynnyksen häppeninkiin torstaina 29. syyskuuta, klo 18.00 – 19.30, yleiset höpinät -äänikanavalle! Uusien (ja kaikkien uteliaiden ilta tuo yhteen SRS ry:n uudet jäsenet ja myös muut uteliaat, jotka ovat kiinnostuneet seuran toiminnasta. Mukaan ovat tervetulleita kaikki toiminnasta kiinnostuneet, olit siten uusi tai vanha tekijä, jäsen tai ei. Ohjelmassa on tietoa seurasta ja yleistä jutustelua. Tuo mukanasi vähintään pientä uteliaisuutta, itsellesi sopivaa osallistumisintoa ja positiivista asennetta! Osallistuminen ei sido mihinkään jatkoseikkailuihin.

Tapahtuma järjestetään SRS:n Discord-serverillä äänikanavalla, jonne pääset tästä linkistä: https://discord.gg/tCzVn2fQhQ?event=1020703824899493958

Tälle on myös Facebook-tapahtuma lyöty pystyyn, eli jos siellä vaikutat nappaa tämä tutkaasi: https://fb.me/e/3we8xtpXe