Category: Uncategorized
Alfacon 2020 pääjärjestäjähaku on nyt auki!
Alfacon on Suomen pöytäroolipeliharrastuksen kehittämiseen keskittyvä tapahtuma, jonka kohderyhmää ovat roolipeliskenen aktiivit. Alfaconin määritelmän mukaisesti skeneaktiiveja ovat roolipeleihin aktiivisesti vaikuttavat henkilöt, jotka kehittävät suomalaista roolipelaamista, yksin tai yhdessä. Tähän ryhmään kuuluvat siis kaikki, joilla on halu kehittää roolipeliharrastusta ja roolipelaamista – he voivat olla pelaajia, pelinjohtajia, pelisuunnittelijoita, coninjärjestäjiä tai vaikkapa pelikriitikoita, ja tämä coninkävijöiden moninaisuus on tärkeää ottaa huomioon tapahtumaa suunnitellessa.
Alfaconin pääjärjestäjät valitsee vanhoista pääjärjestäjistä muodostuva Alfaconklaavi ja päätöksen vahvistaa SRS:n hallitus. Olet etsimämme tyyppi, jos haluat osallistua Alfaconin järjestämiseen monipuolisesti ja osana tiimiä. Alfacon on pieni, noin 50 hengen tapahtuma, eli yksittäisten osa-alueiden hoitamisen sijaan pääjärjestäjät yleensä kantavat vastuuta useammasta alueesta yhdessä. Iso osa työstä on viestintää ja kiinnostavan ohjelman hankkiminen ja siitä tiedottaminen on tapahtuman tärkein kärki. Alfacon järjestyy 2-3 hengen pääjärjestäjätiimillä ja jos yhteistyötä jatketaan Otavan Opiston kanssa, tapahtuma ei välttämättä tarvitse muuta työvoimaa pääjärjestäjien ja ohjelmanjärjestäjien lisäksi.
Suomen roolipeliseura ry:n projektina Alfaconin järjestäjillä on tukenaan seuran Tukitiimi, jonka tehtävä on auttaa pääjärjestäjäporukka alkuun ja tarjota tarvittaessa apua toiminnan organisoimiseen ja suunnitteluun. Kuten SRS:n projekteissa yleensäkin, korkein päätäntävalta Alfaconin asioista on tapahtuman pääjärjestäjillä. Tukitiimi ja aiempien Alfaconien järjestäjät tarjoavat tukea ja vinkkejä siitä miten ennen on toimittu, mutta koska Alfaconin idea on kehittää pöytäroolipeliharrastusta, toivomme uusia ideoita ja tapahtuman ennakkoluulotonta kehittämistä eteenpäin. Tapahtuma on esimerkiksi järjestetty jo kolmesti Otavan Opistolla Mikkelin kupeessa ja Opisto tarjoaa hyvät ja helpot puitteet, mutta yleisöltä on tullut usein toiveita, että tapahtuman voisi joskus järjestää myös muualla.
Alfaconin pääjärjestäjäksi haetaan lähettämällä vapaamuotoinen hakemus sähköpostitse osoitteeseen hallitus@new.suomenroolipeliseura.fi. Vastaathan hakemuksessa ainakin näihin kysymyksiin 6.5.2019 mennessä:
- Haetko yksin vai ryhmänä? Hakemuksen voi jättää yksin tai ennakkoon kasatun ryhmän nimissä.
- Kuka olet ja missä päin Suomea vaikutat? Kerro itsestäsi ja roolipeliharrastuksestasi.
- Onko sinulla aikaisempaa kokemusta tapahtumien järjestämisestä?
- Miksi haluat järjestää Alfaconia? Mitä tapahtuma merkitsee sinulle ja miten näet sen merkityksen roolipeliskenelle?
- Miltä sinun Alfaconisi näyttää? Onko sinulla jo kehitysideoita? Missä haluaisit järjestää Alfaconin ja miksi?
- Miten varmistat, että Alfaconissa on kaikilla hyvä olla?
Projektien kuulumisia
Tässä päivityksiä Suomen roolipeliseuran projektien kuulumisista! Keskiviikkona 30.1. järjestetyissä Projektiporinoissa kuultiin monen projektin kuulumisia ja pohdittiin kunkin projektin rekry- ja muita tarpeita. Lue tästä lisää!
Alfaconin ilmoittautuminen päättyy 1.2. – tule mukaan!
Otavan Opistolla Mikkelin lähellä tarkastellaan roolipelaamisen tuhansia kasvoja 15.-17.2.2019. Alkukevään pöytäroolipelaamisen piristysruiskeena ja skeneaktiivien kokoontumisajoina toimivaan Alfaconiin voi ilmoittautua 2.1. asti! Alfacon on Suomen roolipeliaktiiveille suunnattu tapahtuma, jossa skeneaktiivit voivat verkostoitua, pelinjohtajat jakaa ideoitaan ja roolipeliteoreetikot hioa ajatuksiaan.
-
Tietoa tapahtumasta ja ohjelmatiedot: www.alfacon.fi
-
Linkki ilmoittautumislomakkeeseen Otavan Opiston sivuilla: http://www.otavanopisto.fi/koulutuskalenteri/-con—poytaroolipelien-lahteilla-15.-17.2.2019-otava
(Ilmoittautumisajan mentyä umpeen hajapaikkoja voi kysellä suoraan Opistolta) -
Ilmoittautuneiden ja ilmoittautumista harkitsevien kannattaa klikata itsensä myös tapahtuman Facebookiin: https://www.facebook.com/events/2271556916398839/
Roolipelitiedotus täyttää vuosia ja uudistuu!
Tuttuun tapaan Roolipelitiedotus tuotti alkuvuodesta kattavan koosteen viime vuoden roolipeliuutisista meiltä ja muualta. Verkkosivua on myös päivitetty uutta vuotta varten, mikä onkin varsin sopivaa, sillä tänä vuonna Roolipelitiedotus täyttää 10 vuotta! Ensimmäisen täyden vuosikymmenen kunniaksi Roolipelitiedotus toivoo vain yhtä: lisää roolipelejä ja skenaarioita maailmalle! Jos sinulta löytyy siis pelaajia viihdyttänyt skenario tai jopa minipeli pöytälaatikosta, lähetä se Roolipelitiedotukseen julkaistavaksi!
-
Juhlavuoden projektiin osallistumisen ohjeet: http://www.roolipelitiedotus.fi/sivusto/juhlavuoden-projekti-kaynnistyy/
-
Roolipelitiedotuksen toimituskuntaan pääsee myös mukaan kirjoittamaan:
http://www.roolipelitiedotus.fi/sivustosta/tule-mukaan/
Lyhyiden pöytäroolipelien pitäminen -info ja opastusta tarjolla
Peliä pyynnöstä -projektin pääkoordinaattori Mikko Karttunen vetää tiistaina 12.3. verkon yli kaikille avoimen opastuksen lyhyiden roolipeliskenarioiden tekemisestä ja vetämisestä. Kuulemaan ja kyselemään saa tulla kaikki, joita lyhyiden pelien hyvät käytännöt kiinnostavat, mutta erityisesti kannattaa tulla mukaan jos on kiinnostunut lähtemään mukaan Peliä pyynnöstä -toimintaan. Mukaan infoon oppimaan pääsee ottamalla yhteyttä Mikkoon sähköpostitse peliapyynnosta(a)suomenroolipeliseura.fi tai Discordin #peliapyynnosta -projektikanavalla.
Ropehautomo kutsuu pelintekijöitä!
Hautuuko pöytälaatikossasi keskeneräinen oma pelisysteemi tai onko peliporukallasi upea homebrew-systeemi, josta muutkin voisivat nauttia? SRS:n Discordista löytyvä kaikille avoin #Ropehautomo-teksti -kanava on tarkoitettu kohtaamispaikaksi kaikille pelintekemiseen tarvittavia taitoja omaaville. Jos siis olet kiinnostunut pelien tekemisestä tai sinulla on oma peli kehitteillä, Ropehautomosta voit saada vertaistukea, rakentavaa kritiikkiä, yhteistyökumppaneita ja julkaisuapua. Ropehautomo on SRS:n yhteistyöprojekti, jota vetää omaa roolipeliään viimeistelevät Joonas Lind ja Otso Päiväniemi.
Roolipelikansio valmistui ja niin valmistui tekijäkin!
SRS onnittelee Reija Karvosta, joka sai SRS:lle tekemänsä opinnäytetyönsä Roolipelikansion valmiiksi ja valmistui sen myötä myös itse tradenomiksi viime vuoden joulukuussa! Aloitteleville pöytäroolipeli-pelinjohtajille ja vaikkapa kirjastossa pelikerhon aloittamista suunnitteleville suunnattu Roolipelikansio on nyt siis valmis ja tällä hetkellä taitossa nettijulkaisua varten. Opinnäytetyö, jonka sivulta 54 alkaen myös Roolipelikansio pelkkänä tekstiversiona löytyy, on luettavissa Theseuksessa täällä. Kun taitto valmistuu, Roolipelikansiota tullaan mainostamaan kovempaan ääneen SRS:n kanavilla.
Roperinki tuo tekstipelaamisen näkyviin!
Roperinki on SRS:n hoiviin etsiytynyt uusi projekti, jonka tarkoituksena on esitellä ja kuvata tekstipohjaista roolipelaamista aloittelijaystävällisesti yhdelle sivustolle. Projektin sivut ovat vielä kehitysvaiheessa, joten lisää uutisia on odotettavissa myöhemmin.
Lasten larp
SRS:n viestintätiiminäkin tunnetun Anna Tervon ja Noona Hiilisen luotsaama Lasten larp -projektin tavoitteena on järjestää lapsille sopivia liveroolipelejä useammalla paikkakunnalla. Seuran Discordista löytyy nyt oma projektikanava #lastenlarp, jolla projektista kiinnostuneet voivat ilmoittautua Noonan ja Annan avuksi!
Tubetalli ja striimaajat samalla kanavalla
Alkujaan Ropetupa-youtube kanavan omana ideointipesäkkeenä toiminut #ropetupa-discordkanava on seuran videomediaan keskittyvien projektien lisäännyttyä nimetty uudelleen. #tubetalli-ja-striimaajat -kanava toimii keskustelupaikkana seuran yhteistyöprojekteille Ropetuvalle, Ropehiiren kololle ja Noppatuurille, mutta sekaan voi hypätä myös muut videoita ja striimejä roolipeliaiheista tekevät tahot! Spoilereiden välttämiseksi kanavalle pääsee vain Discordin moderaattoreiden luvalla.