Hyvään seuraan pääsee aina mukaan!

Vuoden 2026 hallitus on saanut työnsä hyvään alkuun ja tapaamisia ja puuhailuhetkiä on jo vietetty toivottujen koulutusten ja materiaalien parissa. Vaikka tämän vuoden hallitusjengi toimii jo, etsimme sitä tukemaan vielä jäsenvastaavaa sekä tukitiimiä! Alla lyhyt kuvaus molemmista pesteistä.

Jäsenvastaavan pesti ei vaadi syvällistä ennakkotuntemusta SRS:n toiminnasta, joten se sopii uudelle tekijälle – tärkeintä on, että tykkäät pitää toisista huolta ja olet ystävällinen! Jäsenvastaava toivottaa uudet jäsenet tervetulleeksi ja pitää jäsenrekisterin järjestyksessä. Käytännössä säännöllisiin tehtäviin kuuluu jäsenhakemusten käsittely ja jäsenvastaavan sähköpostilaatikkoon tuleviin viesteihin vastailu ja tarvittaessa välittäminen hallitukselle.

Tukitiimissä toimiminen sopii tyypeille, jotka tykkäävät ongelmanratkaisusta ja toisten auttamisesta. Käytännössä tiimin tehtäviin kuuluu järjestää projekteissa toimiville aktiiveille erilaista vapaaehtoistyötä tukevaa toimintaa, esimerkiksi vertaistuki-iltamia Discordissa. Tukitiimi tarjoaa ohjeistusta osaamisensa mukaan toiminnan organisoimisessa ja suunnittelussa, sekä hätäapua ongelma- tai erikoistilanteissa. Tiimiä vetää yleensä joku hallituksen jäsen ja sen toiminnassa on usein mukana ainakin varapuheenjohtaja ja tiedottaja.

Myös muihin puuhiin seuran parissa mahtuu, jos haluat kuulla lisää näistä tai jostain muusta tehtävästä, huikkaa hallitukselle joko sähköpostilla hallitus@suomenroolipeliseura.fi tai Discord-serverillä tägäämällä @hallitus.

Keväällä tulossa olevia tapahtumia

Seuran vuosi on pyörähtänyt käyntiin ja kevään ohjelmassa on ollut tuttuun tapaan suunnitelmia ja valmistelua. Hallitus koottiin vanhoista naamoista, joten perehdyttämisessä ei juuri nokka tuhissut. Ne jotka seuran nettisivuja tai somea seuraa onkin kuulleet jo useammasta Aktiivin kynästä -kirjoituksesta mitä hallitus on touhunnut. Tänä vuonna on keskitytty pohtimaan niitä yhteisöjä jotka tämän harrastusskenen muodostavat. Siis peliporukoita, kerhoja, yhdistyksiä ja keskustelualustojen porukoita. Myös SRS:n omaan yhteisöön käännetään katse: odotettavissa on esimerkiksi uuden livemiittikonseptin kehittämistä niin ihan perus peliharrastajille kuin yhteisöaktiiveillekin.

Tässäpä seuraavia tapahtumia seuran kalenterissa! Kaikkiin tapahtumiin ovat tervetulleita kuulolle myös ei-jäsenet!

Kaikille avoimia tapahtumia

📅Hallituksen kokous. Tiistaina 5.5. kello 18:00 Seuran Discordissa.
📅Livemiittikonseptin kehittämistä – Minkälaiseen miittiin sinä tulisit tapaamaan muita harrastajia? Tiistaina 12.5. kello 18:00 Seuran Discordissa.
📅Ropecon-ohjelmien ideointi: Mitä sinä haluat nähdä seuralta tämän vuoden conissa? Tiistaina 21.5. kello 17:00 Seuran Discordissa.

Aktiivin kynästä: Järjestäytymiskokouksessa jaettiin tehtäviä ja suunniteltiin uutta vuotta

Suomen roolipeliseuran toimikauden 2026 avasimme perjantaina 9.1., kun tuore puheenjohtaja Lauri Sankari johti hallituksensa järjestäytymiskokouksen. Kokouksen pihvi, erilaisten pestien jakaminen hallituksen jäsenten ja mahdollisten toimihenkilöiden kesken, oli nopeasti suoritettu. Viimevuotisissa pesteissään jatkoivat sihteeri Kari Perho, taloudenhoitaja Toni Åman, häirintäyhdyshenkilö Tuula Nyman ja verkkovastaava Arttu Hanska. Ruska Soanjärvi otti hoitaakseen viestintävastaavan ohella jäsenvastaavan toimen, ja varapuheenjohtaja Pauli Hulkkonen lupautui hoitamaan tukitiimivastaavan ja uutena perustetun yhteisökehittämisvastaavan tointa. Tällä kokoonpanolla saamme varmasti paljon aikaiseksi kuluvan vuoden aikana.

Muina kokouksen aiheina päivitimme seuran nimenkirjoitusoikeudet, kävimme läpi hallitustoiminnan käytänteitä ja keskustelimme toimintasuunnitelman käytäntöön viennistä. Konkreettisia askeleita suunnitelman jalkauttamiseksi valitsimme kaksi heti alkuvuonna toteutettavaksi: Jo tammikuun aikana kokoamme yhteen erilaisia hyviä käytänteitä ja kokemuksia yhteisöjen palvelemisesta, ja helmikuun alussa kokoonnumme suunnittelemaan paikallisesti toteutettavaa livemiittipohjaa, jonka tarkoitus on koota yhteen kaikenlaisia ropettajia rikastamaan toistensa harrastusta.

Tämä teksti on seuran puheenjohtajan Lauri Sankarin kynästä.